Twitteröintiä Emacsilla

Tänään piti viettää kiva päivä käymällä hyvällä luennolla ja sitten pakertaa vähän tehtävien kimpussa koululla. Toisin kävi, kun tehtäviä ei tullut aamusella näkysälle ja vettäkin satoi. Vietin sitten kotipäivän ja miettien itselleni jotain tekemistä. Emacsin Twitter ja IRC saivat olla kohteenani.

Irssi on ollut pitkään käytössä, ja sehän on oikein mainio kyllä kaikenlaisten täydennysten ja muiden juttujen kanssa. Sille löytyy hyvät twitter-integraatiot (Twirssi siis) ja kaikenlaista mukavaa. Mutta kuten totesin aikoinani, irssi ei ole oikein vimimäinen ja twitteröintien seuraaminenkin on vähän nihkeätä.

Tässä on ollut hieman sensuuntaista kehitystä, että ajan yhtä emacsia screenissä ja toista sitten demonina. Screeni-Emacs vastaa näistä pikaviestinjutuista eikä sotke puskureitaan “työ-Emacsiin”. Toki on mahdollista, että demoneita saa käynnistettyä useita rinnakkaisajoon, mutta ajattelin toistaiseksi olla kokeilematta sellaista. Pikaviestin-Emacsista tulkoon irssin korvaaja, jos kaikki rullaa sulavasti.

Twitter

Nyt Emacsille saa oikein mojovia Twitter-asiakkaita, jotka eivät veny ja pauku perl-pakettien muhiessa, päivitellen epäyhteensopivasti. Kokeilin ensimmäistä uudempaa asiakasta, eli Twittering-modea. Sen EmacsWiki-sivulta saa oikein hyvän kuvan käyttöönotosta ja ei ollut minullakaan mitään ongelmia saada twitter juoksemaan taustalla. Asensin git-version paketinhallinnasta ja kaikki lähti rullaamaan ensiheitolla.

Twittering-mode avaa uuden puskurin kullekin “näkymälle”, joita ovat esimerkiksi jonkun tietyn ihmisen aikajana tai jokin hakutulos, tai kotinäkymä. Mikä hienointa, moodin näppäimet ovat erittäin vi-henkiset, eikä niihin tarvitse kajota lainkaan. jk hyppelee twiittien välillä ja np kelaa vuorostaan saman lähettäjän twiittien välillä. Tabilla pompitaan erilaisten entiteettien välillä ja sitä rataa. Enteriä painamalla urlit ja hashtagit aukeavat selaimessa ja muuta mukavaa.

Uuden twiitin säveltämiseen saa käyttää compose-modesta vaikutteita saaneita työkaluja. Luonnollisesti jäljelläolevien merkkien lukumäärä seuraa alapalkissa ja tupla- C-c lähettää sirkutuksen maailmalle. Tämä oli erityisesti yksi Twirssin heikko kohta.

Twittering-mode korvaa siis Twirssin tyydyttävästi. Puskuria päivitetään tasaisesti uusilla viesteillä ja kursori pysyy ilahduttavasti siinä, mihin se on jätetty: lukuosoitin toimii siis, toisin kuin Twirssissä, mihin piti heittää irssin trackbar-skriptiä kaveriksi. Sittenkin on vähän hankala lukea isoa tekstimassaa ja pysyä rivillä.

IRC

Sitten on se IRC. Twirssi on helppo kellittää, mutta irc-keskusteluissa irssi on aika kuningas. Puutteelliset vi-näpit on helppo antaa anteeksi suhteellisen hyvin toimivien ominaisuuksien takia; erityisesti nyt kun on melko maukkaasti toimiva VimMode-skripti olemassa.

Mutta ERC on kova tekijä sekin. Kukin kanava ja tsätti aukeaa omaksi puskurikseen (~ ikkuna irssissä) ja näitä puskureita voi tietenkin sitten pyöritellä kuin tavallista tekstiä. Tietenkin uuden rivin heittääkseen tulee kohdistus ohjata puskurin lopuille: melko helppoa vi-näppäinten (EVIL!) avulla. Kaikki emacsin työkalut (ja komentorivijuttujen ansiosta kaikki unix-työkalut sen puoleen) ovat käytettävissä kun kirjoitat tarinaa kanavalle: thesaurukset, sanakirjat, sanatäydennykset, oikoluvut, laskutaulukot, LaTeX-lausekkeet (CDLatex), symbolinen matematiikka (Calc). Pretty much everything. Spoilerit kääntyvät rot13-salatuksi pienellä litanialla. Puskureita voi hajauttaa ikkunoihin tai peräti eri kehyksiin (ikkunanhallinta-ikkunoihin), jos ajat demonina tai graafisessa ympäristössä.

ERCille saa oleelliset samat lelut kuin irssiinkin, siis. Trackbarin vastine on saatu toimimaan, samoin kuin nimimerkkien väritys. (No hieman vajavaisella toiminnallisuudella: track toimii jos vaihdetaan yhdestä ERC-puskurista toiseen.) Hieman mietityttää vielä minulle kohdennettujen huomioiden/mainintojen parempi värjäys, sekä kanavien logitus. Logaus on mukavaa, kun se tuo paljon muistoja vuosien päähän, joten en haluaisi luopua siitä paheesta.

ERC on ollut toistaiseksi aikalailla erilainen kokemus irssistä, joten hieman on totuteltava uuteen kuvioon. Koska tuo twitter-puolisko toimii niinkin hyvin kuin toimii, olen ajatellut kokeilla mukautua tilanteeseen parhain tavoin.

Irssissähän on aina ollut joitain puutteitakin: ensimmäisenä tulee mieleen aika mielivaltaisesti toimiva värjäyssysteemi ja awaylogi. Jos haluan värjätä jotain sanoja muuten vain, pitää sitten hyväksyä awaylogin täyttyminen tauhkalla tai olla käyttämättä. Ja on ollut aikoinaan ongelmia myös nimimerkki-highlightien kanssa: jos halusin saada koko rivin keltaiseksi, niin sitten mikään nimimerkkiäni koskeva keskustelu ei tallentunut awaylogiin. Nykyisin en käytä awaylogeja kun toimii niin satunnaisesti. Lisäksi irssin dokkarit ja perl-rajapinnan avaaminen on ollut pitkään perin mystistä puuhaa, mutta siitä olen toistaiseksi päässyt yli.

Emacs-jutut

Näitä saattaa tulla jatkossa enemmänkin. Ja vim-näkökulma tulee säilymään Emacs-seikkailuissani. Te hiljaiset lukijat siellä: antakaa jonkinlainen huuto, jos haluatte kuulla itse vimistäkin jatkossa. En pidä sitä mahdottomana asiana. Työkaluja on hyvä pitää rasvattuna vaikka käyttö vähenisikin. Ja kun totta puhutaan: tämä blogiviesti on vimillä kirjailtu. Siitä syystä kun skriptini kysyy $EDITOR:ia, enkä ole hennonut vielä vaihtaa sitä.

Backport

Tämä on portattu vanhasta blogista ihan mielenkiinnosta ja sisällön takia.


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.