Leica ja jatko

Tammikuinen kamerakuume on kyllä outo ilmiö, mutta nyt se on iskenyt minuun jo kolmena vuotena peräjälkeen! Mihin edetä nyt kun laukussa on jo parasta, mitä saa?

Ryhdyin pohtimaan viimeaikaisia kuolaamisiani: kaikki pitkälti Leicaa. Päädyin viimein siihen, että ehkäpä vaikka minulla joskus olisi rahastoissa ylimääräistä löysää 25k, niin ei olisi silti millään tasolla järkevää laittaa kahdeksaa tonnia Leica M10:een, vaikka miten hienoja kuvia saisi sillä. Leica on kallis brändi, ja se on suunnattu rikkaille ihmisille. Se, että minä saan hitaasti grindattua itselleni leicarahaa vuosien mittaan, ei tee minusta yhtäkkiä rikasta.

Tämä tarina alkaa suunnilleen viimelauantaista.

Leica Q: täyttä täyden kennon laatua

Leica Q on ollut minulla talossa 6,5 kuukautta. Kamerassa on erinomaisen vähän mitään vikaa. Sen ergonomiaan olen tottunut ja nyt suorastaan rakastan sitä. Objektiivi on uskomattoman tarkka ja aukkoa ei todellakaan tarvitse kiristellä terävyyttä hakeakseen.

Mikä on Q:n suurin synti on sama synti, mikä minulla oli X100T:n kanssa vuosi sitten tammikuussa: yksi polttoväli on toki kiva ja kaikkea, se on samalla aina vähän riittämätön. Minua himottaa järjestelmissä mahdollisuudet eritoten ultralaajoihin polttoväleihin (15-20 milliä kinovastaavasti) ja toisaalta joskus myös normaali-televäleihin (50-200 mm kinovastaavasti).

Fujin kuvia ei oikein voinut kropata mielekkäästi, Q:n kuvia taasen voi saksia mielettömästi ennen kuin alkaa näyttää pahalta. Q:n 28-millisellä voi kevyesti leikata itselleen parin megapikselin 75-millistä vastaavan rajauksen ja näyttää riittävän hyvältä nettijakeluun. Tämä on ilmiömäinen Q:n etu kyllä. Jos tulostaisin kuviani enemmän, tämä ei niin onnistuisikaan.

Q:n väri on hieman kahtijakoinen, mutta ihonsävyjä lukuunottamatta olen ollut 100-prosenttisen tyytyväinen Leican väripalettiin. Väri on niin syvänrikasta Fujin paikoin aika karkkisia värejä kohtaan. Ihonsävyt eivät valitettavasti onnistu hyvin Leicalla, mutta kompromisseja saa kyllä aikaan jälkikäsitellessä.

L1020397.jpg

Kaikessa mahtavuudessaan Q on vienyt minut umpikujaan: kaikki parannukset maksavat mielettömästi rahaa, eivätkä todellakaan tarjoa kaikkea sitä, mitä Q tarjoaa. Leica M on herkullinen systeemi, johon hyppäisin viipymättä, jos lotossa tulisi miljoonia. Siitä huolimatta M on systeemi, joka ei edes voi palvella kaikkia käyttötarkoituksiani. Lähikuvaus ei onnistu, manuaalitarkennus ei pärjää nykypäivän autofokukselle kuin tietyissä tilanteissa ja kokeneissa käsissä. Ei toki käy kieltäminen, etteikö se olisi todella palkitsevaa osata manuaalitarkentaa liikkuvaa kohdetta tietäen, ettei esimerkiksi Fuji X100T osaa näin hyvin.

Leica M:llä on myös sula mahdottomuus mennä telekuvaukseen. M10:n ja EVF:n kanssa toki sujuu jotenkuten, mutta sittenkin täytyy kameran nokalle laittaa sovitettua lasia, kun oma M-lasi ei mene 135:ttä pidemmälle hyvistä syistä.

Q vei minut umpikujaan, mutta sen lisäksi umpikuja on keskellä labyrinttiä! Täältä on vaikea perääntyä takaisin vanhaan tuttuun Fujifilmiin, kun tietää, että kuvat ovat siellä pehmeämpiä, autofokus on hitaampaa, leicamainen pop puuttuu ja niin edespäin…

Fujifilm: APS-C-kuningas?

Jos ei kerta Leica, niin sitten varmaan Fujifilm? Fujiahan minä niin rakastin puolentoista vuoden ajan. Kun siirryin Q:hun juhannuksena, ei kameran täyden koon kenno ollut mikään itseisarvo minulle. Ei tee edes tiukkaa palata takaisin, jos kuvaamisen mukavuus säilyy.

Aina kun Youtube on ehdottanut minulle jotakin Fujifilm-videota, olen sen yleensä katsellut mielenkiinnosta. Pientä nostalgiaa ja sen sellaista on aina ollut videoiden tiimoilta ilmassa! Viimelauantaina katselin videon, joka tavallaan katkaisi kamelin selän ja aloin pohtia, miten kiva se olisikaan palata takaisin Fujifilmiin, jos ja kun lottovoitto ei iske kohdille. (Pitäisi varmaan myös joskus ostella niitä kuponkejakin?!)

Kyllä, syväterävyyden puolesta APS-C ja esimerkiksi X100T:n 23-millinen F/2 oli enemmän kuin tyydyttävä paketti bokeh-pelleilyihin. Kadulla ja metsässä kuvasin usein F/5.6:lla ja sain kuviin tyydyttävän määrän separaatiota.

DSCF0480-CChrome.jpg

Isoin ongelma on Fujin X100-mallistossa (toki kiinteän polttovälin lisäksi) objektiivin pehmeä piirtäminen lähitarkennuksissa. Tämä on asia, jota en voi antaa anteeksi noin vain. Sama spherikaalisen aberraation ongelma esiintyy myös muutamassa Fujin XF-objektiivissa: 23/2:ssa ja 35/2:ssa. En henkilökohtaisesti haluaisi laittaa näihin objektiiveihin rahaa, koska läheltäkin pitää joskus voida ottaa kuvia.

Fujin järjestelmät ovat nyt isosti kehuttuja, ja kamerarungot ovat kypsyneet isosti. Kuitenkin kun on tottunut ihastelemaan ällistyttävän teräviä Leica-kuvia pitkin vuotta, alkaa Fujin laseista lähteä taika pois. Alkuperäisissä muistiinpanoissani sanon aika kärjekkäästi että "Fujin lasi näyttää silkalta sutulta". Ehkä se on ihan totuudenmukainen vertauskuva, vaikka nämä kommentit voivat tulla kellekään mieleen sanoa vain suorassa A/B-testaamisessa Fujin ja Leican tuottamien kuvien välillä! Fuji on toki halvempaa lasia kuin Leica, mutta se on asioita huomioonottaen silti aika kallista. Ja keskimäärin kaikki primet tarkentavat hitaasti. Ming Thein on ilmeisesti myös ilmaissut, että Fujifilmin lasi ei ole aina niin kehumisen arvoista.

Fujilla on hyviä kameroita nyt uudella X-Trans III -kennolla, eikä kuvissa ole mitään moittimista millään tasolla, mutta minua kismittää etenkin se fakta, että joudun valitsemaan ison ja kauniin EVF:n ja mittaetsinnäön välillä. Mittaetsinfujeissa X-E3 ja X-Pro2 on paljon pienempi EVF, varmasti sen takia kun muuten kameraa joutuisi isontamaan. X-T2 on kaikin puolin se ainut oikea Fuji. Pidinhän minä X-T1:stä paljon, sen ISO-rullasta ja elämää suuremmasta etsinkuvasta. Mutta tuo valinta X-Pro2:n ja X-T2:n välillä kismittää.

Minua hirvitti hieman kun siirryin 440 gramman X100T:stä 640 gramman Leica Q:hun. Tämä ei onneksi ollut niin kamala painonnousu. Mutta entä mitä seuraavaksi? Esimerkiksi X-Pro2 ja 23/1.4 muodostaa keskenään 800 gramman paketin. Milloin aletaan puhua liiasta?

Fujin kanssa tapahtuu paljon muutakin sisäistä painimista. JPEG vs raakakuvaus. Olen monesti valitellut, miten menetän paljon kun otan Fujin tuottaman raakakuvan käsittelyyn. Saan korjattua varjoja ja sen sellaista, mutta en saa mitenkään toistettua Fujin komeita värejä enää raakakuvaan. Tämän kanssa painin isosti, minkä takia varmasti Q:hun ja pelkkään raakakuvaukseen oli niin helppo siirtyä.

Fujin kanssa on näitä sisäisiä painimisia enemmänkin. Ylipäänsä X100T:n kanssa oli huiman mukava olla, X-T1:n kanssa paljon vähemmän. X-T1 jätti vähän huonon maun tietyistä asioista suuhun. Asioita, joita toki on korjattu X-T2:een, mutta esimerkiksi kovaääninen suljin oli yksi ratkaiseva tekijä minulle. Siksi en ole myöskään nyt aukottoman innoissani Fujin järjestelmistä. Ylipäänsä kun luetaan netissä Fujifilmin loistavista tiedostoista, tulee muistaa että näillä ihmisillä on Lightroomit ja muut Fujifilmin siunaamat työkalut käytössä.

Fujifilm X200, jos se tulisi nyt joku vuosi, olisi se pelastava enkeli tässä kaikessa. Jos se on X100F, jossa on uusi nopeasti tarkentava ja vähemmän aberraatiota omaava objektiivi, se pelastaisi kaiken.

Se toinen iso APS-C-pelaaja markkinoilla on Sony, joka tekisi pari asiaa minun kannaltani edullisesti. Sonyn isoin probleema on kenties tuo halvan ja kevyen lasin puute. Sony tekee huiman teräviä laseja, mutta optiikka on kondiksessa koon ja painon kustannuksella.

All You Need Is Light: mikro-nelikolmoset

Kaikessa tässä sitten tahtovat tietynlaiset hyppäykset, kuten hyppäykset FF:stä m43:een, unohtua kokonaan käsittelemättä, koska ne ovat niin isoja ja mullistavia paradigmamuutoksia.

Mutta joku kipinä minulla oli selvästi takaraivossa, kun ymmärsin mutista ääneen: "Olympus?".

Mikronelikolmoset eli m43:t ovat uineet kiikareideni alla monesta syystä. Ensinnäkin kenno on aika pieni. Toisekseen 4:3-kuvasuhde ei tunnu valokuvaukselliselta. Liikaa huonoja muistoja vanhain aikain 4:3-pokkareista.

Kennon pienuudesta tulisin varmasti kärsimään ison Leica Q:n jälkeen, mutta jos m43-kennoja vertaa Fujiin, on erotus toisenlainen. Olympus tekee todella siistiä kohinanvaimennusta kuviin. Tässä osin saattaa mennä jopa Fujista ohi. Käsittelen tätä asiaa hieman lisää myöhemmin.

Kuvasuhde ei sekään nyt iso juttu ole, nyt kun olen tottunut rajaamaan uudelleen miltein kaiken, mitä kuvaan. Hyvin usein 1:1-neliömuotoon, joskus 16:9:ksi, joskus 3:1-laajakuvaksi.

Mikronelikolmosilla on muutama ässä hihassa, joilla ne tuovat esiin isoja vahvuuksia Fujifilmiin nähden: viisiakselinen kuvanvakain suoraan rungossa, todella nopea autofocus, halpaa ja kevyttä lasia.

Kuvanvakain toki auttaa vain paikallaan pysytteleviin kohteisiin, mutta kyllä sellaisia on aika reipas osuus ottamistani kuvista. IBIS:n sanotaan myös auttavan yleisessä mikroterävyydessä, eikä väitettä ole vaikea niellä. Pikselitiirailuissa käytännössä mikä tahansa m43-kamera päihittää Fujifilmin kennot. Ehkä se on X-Trans, ehkä se on IBIS. Hiukset ja sen sellaiset paljastavat lähes aina asian laidan. Pikselintiirailu ei tietty ole terve harrastus, etenkään jos aikoo valita työjuhdakseen "alitehoisen" m43-alustan. Mutta tämä on fakta. Fuji "tuntuu" äkkiseltään huonompilaatuiselta setiltä kuin pahainen m43-Olympus.

M43:lle saa huimaa lasia. Panasonic Leica DG 15 mm (ja vähemmässä erin 25 mm) ovat kaksi kakkulaa, joissa on leicamaista lookkia nähtävillä kun oikein siristelee silmiään. Nämä PanaLeicat vähäksi aikaa nostivatkin m43:sta kartalleni kun olin Fuji-kuvaaja.

Olympus Pen-F on ristiriitaisen vastaanoton saanut rangefinder-lookalike. Se kilpailee tavallaan Fuji X-Pro2:n kanssa ja tavallaan ei kilpaile. Innoikkaimmat fanit jo kehuvat, että Pen-F vie Fujia kuvanlaadussa, vaikka silkan fysiikan perusteella näin ei asian pitäisi olla. Onhan se toki mahdollista, Fujissa ei mitään IBISsejä ole.

Minun silmääni Pen-F näytti alkuun karsealta: liikaa nappuloita, liikaa hopeaa. Nyt sitä katselee kyllä vähän uusin silmin ja ehkä se sittenkin ihan hyvältä näyttää. Retrolook, joka on viety X100-mallistoakin pidemmälle! Tämä on kevyt kamera, runko on vain 427 grammaa ja useimmat normaaliobjektiivit ovat alle 200 grammaa.

Olympuksen lasi on pientä, ketterää ja edullista. Autofokus on kuulema ilmiömäisen nopea. Ei hassummin kameralta, joka on 17/1.8-objektiivin kera vain hieman painavampi kuin Fuji X100F ja tarkentaa nopeasti kuin mikä. Autofocus on kamerarungoissa hyvä, mutta m43-objektiivit ovat ilmeisesti suunniteltu salamoiksi! Ja m34-tavaraa riittää markkinoilla! Isoin ja kattavin valikoima markkinoilla. Kun Leican käytetty M-lasi alkaa lähes aina 2000 eurosta, käytetty m43-lasi (ja ihan hyvä sellainen) lähtee satasesta ylöspäin. Leicaa puoli vuotta läähänneenä nämähän ovat käytännössä ilmaisia!

Olympus ja Pen-F voisi tosiaan olla sellainen tervetullut tuulahdus jotain muuta kuin Fujia. Olympus Pen-F on muuten jopa Fujiakin parempi JPEG-kamera. Toivottavasti tässä ei toistettaisi historiaa liiaksi. Kaikki kehuvat, joka ikinen, tuota Pen-F:n mustavalkosimulaatiota numero kaksi. "Mono2" on väitetysti hieman kuin Kodak Tri-X. Kovin kontrastinen se on, vetää vertoja Fujin ACROS -emulaatiolle, saatavilla uusimmissa Fuji-kameroissa.

Näytekuvien perusteella Olympuksen JPEG:ien kohina on hieman siistimpää kuin Fujilla, iso plussa! Fujin ongelmana oli se, että kohinanpoistoa harrastettiin ihan liikaa kovilla herkkyyksillä. Itse asiassa ColorFoto-lehti on testannutkin (ennustan, että JPEG-kuvilla) että Pen-F menee itse asiassa X-Pro2:sta hieman edelle laadussa, varmasti kiitos hyvän ja maltillisesti toimivan kohinanpoiston.

M43: iso ekosysteemi

Mikronelikolmoset ovat iso ekosysteemi, johon tekee pääasiassa Olympus ja Panasonic kameroita ja laseja. Näiden lisäksi vanhat tutut, kuten Voigtländer ja Meyer Optics tekevät m43-versioita. Markkinat ovat hyvät, ja ihmiset ovat aina kukin omasta syystään luopumassa milloin mistäkin.

Kanta on selvästi taidettu suunnitella fiksusti, sillä pääsääntöisesti kaikki halpakin (kiinteä) lasi on terävää ja nopeatarkenteista. Olympus panostaa isosti ammattitason zoomeihin; hyvä heille.

Ensimmäinen huoli oli tietty se, että saako näin pienelle kennolle riittävän laajakulmaisia objektiiveja. Nopea tutkinta selvitti, että huoli pois. Leicalla on paljon kehuttu Voigtländer 15/4.5, Fujilla on teräväksi sanottu Rokinon 12/2, ja m43:lla on nyt ainakin tämmöinen kuin Laowa 7.5/2, kiinnostavasti Voigtländeriä nopeampi lasi jopa ekvivalenssin mukaanhuomioiden. Kaikki nämä ultralaajat lasit ovat myös edullisia, sijoittuen alle 500 euron hintaluokkaan.

M43-lasi on halpaa, kerrassaan halpaa! Esimerkiksi siedettäväksi sanottu potrettilasi Olympus 45/1.8 irtoaa kevyesti alle 200 euron myyntipalstoilla. Telezoomeista on antaa tämmöinen keskusteltu esimerkki: Panasonic 45-175 F4-5.6 ASPH, joka on terävä lasi ja lähtee kohtuuhalvalla. Kattaa aika paljon luontokuvaajien ja lintubongareiden polttovälejä!

Myös valovoimaa saa m43:lle! BHPhotoVideo listaa myynnissä 7 manuaalitarkenteista objektiivia, joiden aukko on f/0.95 tai f/0.85. Toki nämä objektiivit alkavat olla niin painavia, että välitön painoetu menetetään, mutta näitä on olemassa ja mahdollisesti niitä löytää hyvin tarjouksin käytettynä. Esimerkkejä FF-ekvivalenssein:

  • Voigtländer Nokton 17.5/0.95 on 35/2
  • Mitakon Speedmaster 25/0.95 on 50/2
  • Voigtländer Nokton 42.5/0.95 on 85/2
  • Mitakon Freewalker 42.5/1.2 on 85/2.4

Näiden lasien terävyys täydellä aukolla on toki toinen asia tyystin. Ainakin Steve Huff on myöntänyt, että CV17.5/0.95 on terävä keskeltä.

Speedboosterit ovat myös olemassa, jos haluaa maksaa isoa rahaa siitä ilosta, että saa 1-1.3 stoppia vähemmän syväterävyyttä. Metabonesin adapteri lupaa jopa Canon EF-tukea (autofokus, aukonhallinta, kuvanvakaimet). Tiettyjen objektiivien kanssa varmasti hyvä idea, mutta useimmat SLR-lasit voivat olla aika isoja toki käyttää pienissä rungoissa. Ehkä netistä voi löytää keskustelua siitä, mitkä lasit eritoten olisivat speedboosterin väärtejä.

Speedboosterihan ei tee muuta kuin pienentää kuvaa parhaansa mukaan, ideana on saada 75-millinen objektiivi näyttämään 50-milliseltä. Valon määrän ja objektiivin aukon pysyessä samana lopputuloksena kuva näyttää 50-milliseltä ja syväterävyys on sen seurauksena myös "parantunut".

Onko nämä objektiivit nyt yhtään laadukkaita? Mitään hyötyähän mistään ei saavuteta, jos myös Olympuksen lasi on pehmeätä lähitarkennuksissa kuten Fuji. Parit arvostelut läpiselaamalla selviää, että Olympus 17/1.8 pelaa vallan mallikkaasti, on terävä alusta alkaen ja bokeh on siistiä. Oikein kiva!

M43 on käytännössä ilmaista Leicaan verrattuna

Testasin parit Olympus-raakakuvat testiksi Darktablessa. Ne aukeavat hyvin ja detaljia riittää. En tiedä, miksei Fujifilmin kuvissa mutta Olympuksen raakakuvissa on tietynlaista selektiivistä kohinanpoistoa sovellettu jo raakakuvaan. Kohinan määrä oli yhdessä ISO 400 -kuvassa aika suuri, toisaalta seuraavassa kuvassa oltiin ISO 1600:ssa ja sitä ei ollut läheskään niin paljoa. Näyttää pitkälti oikein hyvältä!

Nämä ORF-raakakuvat ovat lisäksi pakattuja, mikä säästää hieman levytilaa. Säästöä se on pienikin säästö. Selvästi enemmän kohinaa tiedostoissa kuin Leica-kuvissa (ISO 400), mutta siihen varmaan tottuu nopeasti. Kaikin puolin: hyvältä tuntuu.

Tässä on yksi iso seikka nykyisestä status quosta: Jos minun Leica-workflow'hun kuuluu säännöllisesti kropata kuvia 50 milliin tai yli, kuvanlaadullisesti m43 + 25-millinen ei voi tulla kaukana jäljessä!

Kroppiteoria

Toisin kuin Fujilla tai Sonyllä, m43-haut netistä yleensä kulminoituvat hyvin nopeasti kroppitekijän vaikutuksiin.

Jätän tämän teorian lyhyemmälle.

Minulla oli alkuun huolta siitä, että saako neljä kertaa pienemmällä kennolla riittävän hyviä valotuksia. Katukuvauksessa on tärkeää ylläpitää nopeita suljinaikoja.

Ilmeisesti fysiikka menee niin, että vaikka isompi pinta-ala kerääkin enemmän valoa kuin pieni pinta-ala, niin objektiivin suunniteltu kuvaympyrä ratkaisee paljon.

Tämmöinen konkreettinen esimerkki annettiin, missä kaikki asiat ovat teoriassa identtiset (kuvan rajaus, syväterävyys, valotus, ISO-kohinan määrä):

  • Kroppikerroin 1x (FF)
    • Polttoväli 85 mm
    • Aukko F/4
    • ISO 800
    • Valotusaika 1/40 sekuntia
  • Kroppikerroin 2x (m43)
    • Polttoväli 42.5 mm
    • Aukko F/2
    • ISO 200
    • Valotusaika 1/40 sekuntia

Se hämäännys, mikä minulla oli, johtui tuosta ISO-herkkyydestä. Se ei ole mikään universaali suure, vaan kuten näkyy, neljä kertaa niin iso kenno kerää valoa neljä kertaa niin paljon, ja se näkyy ISO-herkkyyden nelinkertaisuudessa.

Eli saman suljinajan saa molemmissa systeemeissä samoilla aukoilla, ISO:illa ja ekvivalenteilla polttoväleillä mutta kohinan määrä lasketaan silti näin.

Tammikuun kamerakuume iskee jälleen!

En todellakaan tiedä, mikä näissä tammikuissa oikein on, kun tekee mieli vaan ostaa krääsää. Kai se on se seikka, että ulos ei pääse kuvaamaan mielekkäästi ja pimeää on aamusta iltaan. Aikaa on lähinnä istua koneella ja lukea läähättää kamerajuttuja.

Nyt yritän vain pyristellä ostohaluja vastaan.

Miksi pyristellä, tosin? Kuten sanottua, leicakuvat kroppautuvat hyvin 28:sta 35:een, 50-milliseen, myös pidemmälle. Otettua kuvaa näin kropatessa kohinan määrä korostuu kohinarakeen kasvaessa suhteessa kuvan mittoihin. Tulokset ovat olleet silti erittäin hyviä.

L1040323.jpg

Toisaalta miksi olla ostamatta, jos talvialennukset ovat nyt, ja ihmiset eivät odota uutta Pen-F:ää julkaistavan hetkeen?

Jos siirtymä Leicasta pois tapahtuukin, se on aika isosta rahasta kyse. Kolmen tonnin Leicasta tulee reilun tonnin Olympus-setti. (Myynti voi olla iso hässäkkä tosin.)

M43:n edullisia hintoja katsellessa alkaa todellakin käydä mielessä, että ehkä rahalla on muutakin käyttöä minulla kuin purismi. Leica Q:n hinnalla saisi vaikka sun mitä kamaa. Ja olisihan se vähän huolettomampaa heilua kaupungilla kameran kanssa, jonka arvo on vain neljäsosa Leicasta.

Prioriteetit: kamerakaluston ei tarvitse olla viittä tonnia, äänentoisto saa olla. Ja kuten Henri Cartier-Bresson sanoikin, "Sharpness is a bourgeoisie concept."

En tiedä. Ei minun kyllä tarvitsisi vaihtaa, ellei tuo ultralaajakulmaisuus nyt sitten villitse. Järki sanoo, ettei kannata tässä vaiheessa vuotta tehdä mitään ratkaisuita. Kuitenkin kuten vanhojen merkkien pitäessä paikkaansa, odottakaa Oly-postauksia parin viikon sisään. Jos ei muuta voi sanoa, niin olen ylpeä itsestäni: minua ei voi ainakaan merkkiuskollisuudesta syyttää!

Encore: PEN-F vs GX8

Jos Olympus ja m43 on nyt se lopullinen valinta, jäljelle jää vielä hieroa tuota kameravalintaa tarkkaan. Tai sen hieroin jo aiemmin päivällä, tässä välilaskelmat ja lopputulos.

Upea Olympus Pen-F vai ruma ja halpa Panasonic GX8/GX80?

  • Molemmissa on riittävän nopea yksittäisen kuvan AF.
  • Panasonic menee selvään voittoon jatkuvan AF:n suhteen.
  • Panasonicissa on kanssa parempi ergonomia (isompi ote kädelle) telekuvaukseen.
  • Olympuksessa on paljon kivoja valokuvaajan apuja (live composition ja muita).
  • Olympuksen keveämpi olemus (ei kyttyrää) lienee parempi kevyiden lasien kanssa.
  • En ole aikomassa yhtäkkiä actionkuvaajaksi, joten C-AF ei ole lainkaan tarpeellinen.
  • Halpoja nuo rungot kuitenkin käytettynä joten sitten kun joskus tulee käyttöä, jonkun rungon voi ostaa silloin.
  • Kirjaimellisesti Panasonic GX80, jossa on tarkennushommat kyllä todella hyvin hanskassa, lähtee juuri nyt alle 300 euron käytettynä tori.fi:ssä.

Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.