Kalorien laskeminen on edennyt hyvin!

Appsi-ylilordit sanovat, että olen ollut kalorien laskemisessa mukana nyt 56 päivää eli pian kaksi kuukautta. 1500 kilokalorin päivätavoitteen olen kyennyt pitämään kaikkina päivinä kun olen kyennyt seuraamaan tarkasti syömiäni lukuja.

En näe vielä mitään isoja muutoksia ulospäin, mutta vaaka sanoo jotta yli viisi kiloa on pudoteltu painoa. Se on aika hyvin omiin vaatimuksiin ja tavoitteisiin nähden.

1500 kilokalorin päiväbudjetin kanssa on vähän innostunut monipuolistamaan ruokavaliotaan: idea on löytää vähäkalorisia ja maistuvia ja täyttäviä ruoka-aineksia. Erilaisia leikkeleitä olen nyt ujuttanut aamupalaleivän päälle esimerkiksi. Proteiinipitoisia leikkeleitä löytyy iso pino eri valmistajilta, eikä edes tule aina katsottua hintalappuakaan.

Joskus joku heräteostos aiheuttaa suurta tuskastelua kun ei hoksannutkaan katsoa rasvan määrää esimerkiksi. Kaurakeksejä ostin ison paketin vain huomatakseni että kaksi keksiä on jo 100 kcal. Turhauttavaa niitä sitten järsiä kun ne eivät mitään tuo pöydälle. Nyt tulee kiinnitettyä huomiota ravintoarvoihin niin kaupassa kuin ennen kauppakeikkaa mahdollisesti tehtävässä esitutkinnassa (foodie.fi).

Sokerin syönti on ainakin tainnut romahtaa minulla nyt lyhyessä ajassa. Ei siitä ole pitkä aika kun oli huhtikuu ja silloin tapasin ostella säännöllisesti karkkirasioita. En nyt joka viikonloppu mutta puoli kiloa 1-2 kuukauden välein. Sitten ne alkoivat tympiä ja siirryin herkuttelemaan jogurtti-mansikkahillo-kupillisella. Ja nyt näinä päivinä omenan tai banaanin syöminen vastaa jo kaikkea mitä haluan makealta eväältä.

Joskus myös hulluttelen vallan ja ostan jotain sesonkihedelmiä jos sattuvat olemaan alennuksessa. Joku satunnainen luumurasia ja tuoreilla luumuilla herkuttelu tuntuu yhtä juhlalliselta kuin miten Vito Corleone juhlisti arkea tuoreella päärynällä.

Leipäkin on muuttanut merkitystään nyt. Ennen tilkitsin ja täytin ateriaa leivällä ilman mitään järkevää syytä. Nyt ateriat menevät ilman. Aamupala on melkeinpä ainut hetki kun syön. Leipähommissakin olen vähän antautunut ja ostan välillä jotain, joka ei ole halvinta mahdollista laatua.

Jogurttien ja margariinin kanssa sama homma. Nyt huimaa vähän päätä kun mietin että aiemmin saattoi mennä 600-grammainen Lätta-paketti parissa viikossa! Miten ne kalorit oikein sai palamaan silloin?! Nyt on Ingmariinia ja Lättaa jääkaapissa ja tällä menolla ne ovat siellä vielä joulukuussakin. Hyvän ja tuoreen leivän päälle voi laittaa juustosiivun tai jos oikein hullutellaan niin raejuustoa sellaisenaan.

Juustokin. Se on niin hyvää kyllä että muinoin meni iso 1,25-kiloinen paketti ihan hujahtaen alas. En ostanut sitä kovin usein juuri sen takia kun tiesin ettei se kestä pitkään kaapissa. Se oli sellainen satunnainen herkku. Nyt kun kalorit kirjataan ylös niin juustoakin menee maltilla ja iso 1,25 kiloa kestää pitkään. Muutenkin rasvaiset ja epäterveelliset ruoat pystyy yllättäen syömään hyvällä omatunnolla kun ne ravintoarvojen puolesta istuvat budjetissa hyvin.

Ostin ihan kokeillakseni proteiinipatukoitakin online-tukusta. Oma proteiininsaanti täyttyy kyllä muutenkin ja halvemmilla aineksilla mutta on noissa patukoissa oma juttunsa, hyvä kun ostin. Aina voi laukkuun laittaa omenan ja patukan ja sillä saa hyvät kiksit.

Kun kaikkea voi laskea ja budjetoida, se myös kannustaa lähtemään kävelylle ihan toisella tavalla. Valokuvaus on iso innostus mutta joskus ei kuvausmojo ole matkassa niin nyt on aina taustalla apuna kannustamassa tuo kaloribudjetti.

Kaikin puolin tuntuu että nyt laitan enemmän rahaa ja ostan hieman enemmän tuorejuttuja kuin aiemmin; mutta toisaalta kun jogurtit ja juustot kestävät pidempään niin kompensoikohan se noita ruokakuluja?

Kaikin puolin on ollut hyvä diili tämä kalorilaskenta. Ehkä isoin kiusa tällä hetkellä on tuo kun on lahjakortti leipomoon ja ne on kaikki niin rasvaisia ruokia ettei kärsisi ostaa. Pakko se on kait joskus pitää cheat-päiviä.


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.