Helsinki: Getting Warm

Parin kuukauden päästä on jo huhtikuun loppu.

Helsinki on nyt nostettu keskusteluihin ja muistuteltu näistä suunnitelmista monen kanssa. Käydyissä keskusteluissa on paljon puitu Helsingin yleisesti koettuja haittapuolia, nostaen paljon epäröintiä.

Tämä on tavallaan uudelleenlämmitetty Sätös-tekstini vuodelta 2017.

Aalto laskee

Kelit alkavat parantua ja valoa on ulkona "aamusta iltaan" – tarkoittaen, että autoilu alkaa olla taas nautittavampaa ja sumuvalopelleily on vähenemään päin. Autokin on nyt pelannut moitteetta! Lisäksi muistutan itselleni, että ei se joukkoliikenteen kanssamatkustajisto sen valoisampaa porukkaa ole – päinvastoin!

Ja muunlaisia huolia – en ole oikeastaan katukuvannut yli puoleen vuoteen nyt isosti: entäpä jos se ei olekaan enää iso juttu minulle? Mihin minä sitten tarvitsen ihmispaljoutta enää.

Ja jos maisemakuvaus tai vastaava on jatkossa isompi tekijä, eikö autollisena nyt kuitenkin ole paljon joustavampi ajaa sopiville paikoille. Omaa autoilua voi aina kehittää ja opetella pysähtymään useammin. Bussin kanssa saattaa olla rajallista tuo liikennöinnin kehittäminen.

Ja Sätöksessä on todella mukava laittaa pesällinen puuta palamaan ja nauttia tulen pätskeestä. Käydä autolla isossa automarketissa halpaa ruokaa ja sitten kantaa ostokset kaikki ne 5 metriä sisään. Käydä omassa saunassa ja mennä ilkosin ulos jäähylle. Nauttia äänettömästä kuutamosta. Nauttia väljästä huoneratkaisusta!

Aalto nousee

Aina kun alan epäröidä ja miettiä koko hommaa uusiksi, alkaa mielen aalto taas nousta voimakkaasti. Helsinki ei ole mikään hetkellinen päähänpisto.

Ensinnä vaikka autoilu on kivaa kesällä, seuraava talvi on taas nurkan takana. Katsastus, auton huolto, nousevat verot ja maksut. Vuosi vuodelta se muuttuu hankalammaksi propositioksi. Ja (koputan puuta nyt kovasti) auto on nyt pelannut hyvin (mitä nyt akku ei kestä pakkasia enää juurikaan), seuraava puolen tonnin yllätysremontti voi odottaa minkä tahansa mutkan takana!

Autoilu on kaupungissa kanssa yhtä tuskaa. Näet ajaessa jonkun kivan putiikin tai valokuvattavan kohteen? Onnea auton pysäköimiseksi. Kun sanoin, että autoillessa voin opetella pysähtymään aina hyvän tilanteen kohdalle, sama kikka onnistuu myös bussilla matkustaessa. Vähän enemmän voi tulla kävelyä, mutta nyt puhutaan yleensä vain sadoista metreistä.

Siitä puheenollen, yleinen elämäntapamuutos takaisin kävelyllisempään elämään on/oli yksi isoimpia syitä lähteä harkitsemaan kaupunkia. Joensuussa asuessani oli juuri mukava, että päiväliikunta oli sillä hetkellä suoritettu kun töistä pääsi kotiin. Täällä saa vähän olla aina allokoimassa aikaa kuntopyörän selkään.

Nämä elämäntapamuutokset voivat kattaa muitakin aspekteja elämästä. Toivoisin ainakin. Joensuussa asuessa vielä tuli käytyä vähän kulttuurijutuissa kuten elokuvissa ja jazzeissa, täältä Sätöksestä käsin erittäin harvoin. Ihan puistattaa, miten eristyksiin olen tosissani itseni ahtanut täällä.

Mitä tulee siihen pelkoon, että katukuvaus voisi väistyä ja joku urbaani maisemakuvaus tai vastaava tulee tilalle. No tulkoot! Paistaa se aurinko kauniisti Helsingissäkin ja kuvattava ei todellakaan ole vähenemään päin. Sätöksessä saa kuvata autenttisia luonnonvaraisia mäntyjä ja koivuja kauniissa keskitalven auringossa, Helsingissä sitten kaikenlaista muuta. Kyllähän sieltä löytyy jopa peltoakin, hevosineen ja traktorinmunineen.

Sätöksessä voi olla ehkä kiva ja kuiva ilma, Helsingissä ei luultavasti palella ikinä ja suihkusta ei kuuma vesi lopu kesken. Ja kevään tullen mopopojat tulevat rikkomaan Sätöksen hiljaisuuden kanssa, ei tietty mitään Helsinkiin verrattuna, mutta ei Sätöskään ihan täydellisen hipihiljainen aina ole.

Lopullinen muistutus

Ei siihen kuole, vaikka sinne muuttaisi ja huomaisi tehneensä ison virheen. Sieltä pääsee aina pois. Jos auto tuntuu sittenkin loistoidealta, sitten ostaa sellaisen takaisin. Jos halvempi kaupunkielämä tuntuu hyvältä, muuttaa jonnekin muuhun kaupunkiin, tai radan varteen.

Aikataulu

Parin kuukauden päästä puhutaan huhtikuun lopusta. Tällöin on määrä lähteä Helsinkiin asuntoa jahtaamaan. Halpa AirBnB luultavasti jostain Tikkurilan läheltä. Toivomus on napata asunto sitten niin, että kesäkuussa viimeistään voisi asua siellä. Kesäloma on toukokuun lopusta juhannukseen. Etätyöt onnistuvat edelleen Helsinkiin muutettua.

Pitäisi bookata AirBnB että pääsee jonkinlainen päätöksen lopullisuus iskostumaan takaraivoon.


Kommentit, kehitysehdotukset ja keskustelunavaukset ovat tervetulleita sähköpostitse.