Viime jouluna eli jouluna 2022 sain hetkellisen inspiraation muodossa etsiä ja ostaa veljelle Polaroid-paketti lahjaksi. Veli harrastaa karavaanailua paljon ja tämän varsinainen valokuvaharrastus on vähentynyt. Suunnittelin mielessäni että Polaroid on sopiva sellainen matkailevan kännykkäsnappailijan valinta, ja Polaroid-kuvista voi jäädä hyviä muistoja laittaa jääkaapin oveen.

Totta kai kun Polaroid-kameran ostin niin pitihän sitä itse testata kanssa yhden pakallisen verran. Siinä oli pieni kosketus analogiseen kuvaamiseen, joitain palkitsevia hetkiä mukaanluettuna. Polaroidissa on oma taikansa.

Kameran ja filmin annoin sitten veljelle ja jatkoin omissa maailmoissani. Olen tänä vuonna viettänyt hiljaisempaa suvantokautta valokuvaamisen kanssa. Työttömyys, työnhaku ja työnhakuun liittyvä oheistoiminta ovat kaikki varmasti olleet osasyyllisiä tähän. (Hold that thought. *)

Sitten tulee tämä syksy ja jouluinen Polaroid-episodi tulee mieleen.

Alan miettiä että olisiko Polaroid-kamera ja pari pakkaa filmiä kiva idea omaan käyttöön kanssa. Parilla sadalla saa ison pakan filmiä, vaikka se kallista onkin. Löin huudon eBayssa kaupanolleeseen vanhaan Polaroid-filmiin. Jos voittaisin sen, kohtalo on sillä sinetöity. Jos joku muu huutaisi tarjoukseni yli, se olisi myös ihan okei.

Suunnittelin kaikenlaisia juttuja Polaroidin ympärille; minkä kameran joutuisin ehkä ostamaan filmilleni. Pitkät valotusajat olisivat hyvä ja jos kamera osaisi valottaa ilman salamaa niin se olisi tosi hyvä.

Sitten joku huusi minun yli ja kauppiaskin vielä veti kohteen pois listoilta, ilmeisen tyytymättömänä huonoon tarjouskilpaan.

Olin tässä kohtaa helpottunut, onhan Polaroid niin kallista kuvattavaa, eikä millään tasolla hifiä laatua. Mutta tein sitten sitäkin isomman virheen. Laskin, että mitä jos Polaroidin sijasta samalla suunnitellulla rahalla ostaisinkin halvan filmikameran ja filmiä kehityksineen. Ja voi veljet, Polaroid-pakan (8 kuvaa) hinnalla saa aika paljon filmiä ja kehitystä. Uusi kuumeilun kohde alkoi välittömästi.

Kameratorista tiedämme, että se on nykyisin vakiintunut kansainväliseksi analogisen kaman huoltajaksi ja myyjäksi. Hinnat ovat korkeanpuoleiset, mutta vastineeksi esimerkiksi filmikameran uskaltaa olettaa olevan ehjä ja valotiivis.

300 euron Polaroid-budjetti kääntyi ensin 120 euron filmisettibudjetiksi; ymppäsin yhden tarjouslinssin pakettiin ja tuunailin vaihtoehtojani ja lopulta katsoin 240 euron pakettia missä on runko, linssi, neljä rullaa filmiä ja kehitykset labrassa.

Koska minulla on kohtalainen kokoelma Leicalle ja Nikonille linssejä, oli ilmeisen luonnollista katsoa järjestelmäkamerarunkoa jommallekummalle näistä systeemeistä. Leican rungot ovat legendaarisen kalliita, joten Nikon on tässä elämäntilanteessa ainut järkevä suunta.

Filmi-Nikoneita löytyy halvassa hintahaarukassa (reilusti alle 100 €) pyöreästi ottaen kahdenlaisia: 60-lukulaisia täysmanuaalisia metallijönttiä ja 90-lukulaisia muovisia täysautomaattikauhistuksia. Olisin voinut ostaa yhden kutakin noin sadan euron kokonaislaskulla, mutta päädyin ostamaan 60-lukulaisen Nikkormat FTn -kameran 70 eurolla. Tämän kameran alkukantaisuuden etu olisi se, että se ei tarvitse paristoja toimiakseen, ja sen kanssa toimii kaikki omistamani Nikon F -linssit, jopa 90-lukulaiset.

Täysautomaattinen muovirähläke olisi sitä vastoin tarjonnut kuuluisanluotettavaa Matrix-valonmittausta ja autofokusta, mutta siihen ei olisi saanut isoa osaa Nikon-linsseistäni, mikä olisi ollut tavallaan sääli. Lisäksi tämä muovirähläke on niin suunniteltu aloittelijoille ja autofokuslinsseille (joita minulla toki olisi ollut neljä kappaletta systeemille) että manuaalitarkenteisten kanssa olisi ollut tuskaista kuvailla. Olisin voinut mennä kummin päin vain, menin nyt old school -valinnalla.

Filmin suhteen otin halvimpia mahdollisia. Pimeä talvi on tulossa, joten keskityin ostamaan mustavalkofilmiä, jota aion valottaa ISO 1600:na. Yhden värirullan otin kanssa, koska miksipä ei. Syksyn värit tässä edessäpäin minulla. Rupesin tässä tekstiä rustaillessani miettimään että ehkä ostanen toisenkin värirullan tässä, koska talven pimeisiin on pari hetkeä vielä.

Viimeiseksi yksityiskohdaksi päädyin tilaamaan filmeilleni labrakehityksen. Kameratori lähettäisi filmit Espanjaan käsiteltäväksi. Värirullan skannautan myös kalliista lisähinnasta (tämä lähinnä mielenkiinnosta), mustavalkofilmit vain kehitytän. Kokeilen skannailla jotenkin perushuonoja kuvia vaikka puhelimella, jotta näen ne sitten värit oikeinpäin.

Filmin kehittäminen itse kotioloissa on nykyään helppoa ja kaikenlaisia aloittelijaystävällisiä työkaluja ja kehitteitä löytyy. Laskin vain, että filmiä pitää kuvata n. 10 rullaa ennen kuin kotikehitykseen tarvittavat työkalut eli aloituskustannukset maksavat itsensä pois. Lisäksi kemikaaleilla on valitettavan lyhyt säilytysaika, eli useimmat kehitteet pitää käyttää parissa kuukaudessa avaamisesta. Vähän kuvaavalle tai kokeilijalle on ihan hyvä idea kehityttää muualla.

Jos vallan hurahdan filmihommiin niin kotivälineet ovat nobrainer siinä vaiheessa. Vain itse kehittämällä saa toteutettua haluamansa kontrastin ja ilmeen rullalleen.

Isoin pelkoni on, että tämä aloittaa uuden aallon kamerakuumeissani. Satavuotisena ilmiönä filmi on suunnattomasti laajempi skene kuin digitaalinen kuvaus on ehtinyt olemaan.

Erilaisia filmipokkareita löytyy joka nicheen. On panoraamakameroita, on infrapunaa ja on ihmeellisiä väkkyröitä.

Ja sitten kaikki nuo eri filmit. Pelkään että nyt alan kohta etsiskellä mitä eksoottisimpia filmejä kokeiltavakseni ja ostan kalliita vuosikertafilmejä.

Unohtamatta isompia formaatteja. Keskiformaatti on sekin ihan nurkan takana filmikuvaamiseen tottuneelle. Pentax 67 ja kaikki se syväterävyydellä hulluttelu.

Kokeilu on halpaa, mutta kustannuksia alkaa tulla jos tämä nyt tästä lähtee isosti käyntiin.

Filmikamaa huolletaan Tampereella, joten tämä harrastussuunta on osittain hyvä ja pitkällä ajanjänteellä kestävä idea. Luonnehdinhan taannoin, että Leica menee ehkä omasta mielestäni huonoon suuntaan digituotteidensa kanssa, mutta vuoden 1955 Leica M3 tulee olemaan täällä vuonna 2055. Ja myöhempäänkin.

Aikaisemmin ei filmi käynyt edes mielessäni, koska kuvasin niin paljon aikaisempina vuosina. Nyt kuvaan niin paljon vähemmän ja kuvaan enemmän harkiten ja yhtäkkiä 3 rullaa = 108 kuvaa onkin ihan kunnioitettava määrä kuvia.

Pari vuotta takaperin saatoin hulluuksissani ottaa 300 kuvaa yhden tunnin kävelymatkan aikana. Silloin ei filmi olisi toiminut.

Tämä on osatekijä harrastuksen mukana kasvamisesta ja toivon, että harkitsevaisempi kuvaustapa, minkä filmi suoranaisesti pakottaa, on myös palkitsevampi eikä jätä keeppereitä ottamatta.